Hujoppikoivut

Wisleyn kuvista siirryn omaan puutarhaan, takapihalle, puuhapaikkaani, johon tutustumisen aloitin reilut viisi vuotta sitten. Tontin koko on 1500 neliötä. Vähän enemmän kuin pikkupiha, mutta paljon vähemmän kuin unelmieni paikassa. Kuitenkin erittäin sopiva ja riittävä kaikille käyttäjille, eikä kaikkien unelmien tarkoitus olekaan toteutua. Tontti rajoittuu kuusimetsäkaistaleeseen, jonka reunassa kuusien tummaa tunnelmaa pehmentävät hujoppikoivut. Niitä on puutarhan takaosassa monta, muutaman huonokuntoisen kaadoimme viime kesänä. Hujopit muodostavat suojaisan tunnelman ja vaikka ne rajoittavatkin muita istutuksia, pidän niiden huojunnasta tuulessa ja kauniista valkeista rungoista.

Alimmassa kuvassa näkyy vilaus takanurkassa olevasta varastosta, sekä koko takapihan rajaava valkoinen lauta-aita. Aidan on mieheni itse rakentanut ja vielä muutama kohta siitä on viimeistelemättä. En osaa arvioida hujoppikoivujen korkeutta, mutta vertailun vuoksi: aita on 160cm korkea. Koivujen edessä näkyy omenapuuvanhus. Se oli alunperin talon paikalla, ja siirrettiin alta pois nykyiseen paikkaansa. Latva on oudosti katkaistu, ja puu hassun mallinen. Pari vuotta meni ilman yhtäkään kukkaa. Puuparka on joutunut olemaan aloittelevan puutarhurin leikkausharjoitusten kohteena. Viime kesän kaunis kukinta ja pieni hyvänmakuinen omenasato kuitenkin palkitsivat! Tämä omenapuu on tärkeä myös siksi, että etsiessämme asuntoa tein toivelistan tärkeimmistä asioista. Yksi toivelistan kohta oli "omenapuu pihalla", joten olen suorastaan velvoitettu tätä puuta hoivaamaan. Vanhuksen kaveriksi on istutettu nuorisoa. Toinen on lähtenyt hyvin kasvuun, mutta toinen on liian kuivassa paikassa ja uusi paikka on haussa.

Niin, se maaperä. Savea, savea, savea. Paikoitellen kallio lähellä pintaa ja kuivaa. Yhdessä kohdassa taas vuodesta riippuen rehevää ja kosteaa, liiankin märkää. Aurinkoa ja varjoa. Kaikenlaisia alueita siis löytyy, mutta lapiointihommat vaativat paljon voimaa.