
Puutarha pyörii ajatuksissa päivittäin, näin lumen ja jään keskelläkin. Tai ehkä juuri siksi. Mikä määrä voimaa odottaakaan lumen alla kevään tuloa, valoa ja lämpöä. Hiljainen ja pysähtynyt puutarha, rauhallisena ja levossa. Puutarhuri ei lepää, vaan unelmoi ja suunnittelee. Ilmoittauduin pihasuunnittelukurssille saadakseni uusia tuulia pohdintoihin. Sitä varten täytyisi pihasta tehdä mahdollisimman tarkka pohjapiirros. Hujoppikoivujen koordinaatit ovat siis selvityslistalla. Aita helpottaa mittaamista huomattavasti, kun yhden aitavälin pituus on tiedossa. Olen tehnyt jo alustavan pohjan, ja siihen maastomittausten perusteella käsittämättömiä harakanvarpaita, joista en todennäköisesti saa enää selvää puhtaaksikirjoitusvaiheessa.
Talvi-iltoihin kuuluu puutarhalehtien ja -kirjojen lukeminen. Olen pitkään ollut Kotipuutarha-lehden tilaaja. Viherpiha parani viime vuoden aikana, ja tilasin senkin. Kotipuutarha on puolestaan menettänyt pisteitä, pidin enemmän aiemmasta versiosta, jossa enemmän luettavaa ja vähemmän tunnelmointia. Toki tunnelmointi on oleellinen osa puutarhaa, mutta olisi mukavaa, jos edes yksi kotimainen lehti olisi tuhtia asiaa. Englannin vuoden aikana tutustuin sikäläiseen tarjontaan: Gardener's World, BBC Gardens Illustrated, English Garden ja RHS:n The Garden. Kaikki mieluisia ja omanlaisiaan. Olen toivoton tapaus lehtien kanssa, niitä kertyy vinot pinot, vaikka osa menee kiertoonkin. Piristävä vaikutus on kuitenkin niin suuri, että sallin tämän pienen paheen itselleni.