5.10.2010

Lokakuinen puutarha

Syksyn kauniita värejä, muutamia kukkijoita. Daaliat olivat upeita. Tein niistä viime viikolla ison kimpun maljakkoon ja juurakot vein jo kellariin. Syynä olivat purkeissa olevat pionien taimet, ne piti saada maahan ja daalioiden paikka kelpasi siihen mainiosti.







Kasvihuonetta on jo vähän siistitty ja tyhjennetty. Vanhan omppupuun hedelmät ovat maukkaan kirpeitä, ja tänä vuonna isoja! Paljoa niitä ei ole, mutta ennätyssato tähän mennessä. Syyshommia riittäisi vaikka kuinka, mutta yksi kerrallaan. Onneksi en ole ostanut kukkasipuleita. Vielä muutama taimi pitäisi saada nimittäin maahan, joten paineita on riittävästi :)







3 kommenttia:

  1. Niin ihania syyskuvia :) Erityisesti pidän noista kahdesta alemmasta. Upeaa! :)

    VastaaPoista
  2. Quu, kommenttisi nauratti, kun juuri noissa alimmissa kuvissa on sellaisia kasvivalintoja, joihin olen ottanut ideoita sinun kuvistasi :)

    VastaaPoista
  3. Minä tykästyin myös kuviisi ja varsinkin juuri noihin 2 viimiseen!
    Itselläni myös vaihe, että keräilen ja yhdistelen erivärisiä kasveja (purppuraa ja limeä. Lehtien väreillä kun voi leikitellä ihanasti myös silloin kun pensaat eivät kuki.

    VastaaPoista