31.10.2010

Talveen valmistautumista

Tänä viikonloppuna oli aikaa puuhailla puutarhassa, valmistautua talven tuloon. Ruukut ja istutuslaatikot ulkona ja kasvihuoneessa on tyhjennetty. Yhtä lukuunottamatta, se ei osunut näkökenttään. Ulkokalusteet on kiikutettu varastoon suojaan, lehtiä lakaistu terasseilta ja kivipolulta. Haravoitavaa riittäisi, mutta keväällä sitten jos huvittaa. Puut pihalla ovat lähinnä koivuja, ja niiden pienet lehdet katoavat aika nopeasti. Yhteen kukkapenkkiin piilotettiin lasten toivomuksesta tammenterhoja. Viime syksyn piilotuksista iti tänä vuonna yksi.

Kasvihuone kahtena lokakuisena päivänä


Hujoppikoivut syysasussa (nyt ovat jo paljaita)

Viimeisiä kukkijoita

Salaisen puutarhan syysvärejä
Sisälläkin tapahtuu. Nykyisistä kolmesta perhosorkideastani kaksi tekee kukkavartta! Pelargonit on otettu sisään talvehtimaan, ja muutamista isoista otin pistokkaita. Kokeilua, en tiedä miten näin syksyllä jaksavat lähteä kasvuun. Yhden vien kokeeksi pimeään kellariin talvehtimaan. Persikkapuukin pääsi kellariin, nippa nappa mahtui korkeutensa puolesta. Myös daaliat ovat kellarissa.


1 kommentti:

  1. Saat orkideat kukkimaan uudelleen, hienoa. Multa se ei ole onnistunut.

    VastaaPoista