4.10.2009

Kellarin suojaan

Lauantaina kaunis ja raikas lokakuinen puutarhapäivä. Hujoppikoivut kellastuvat ja tiputtelevat lehtiään. Nurmikko kaipaa vielä leikkausta, mutta se jäi ensi viikonloppuun.

Tomaatit paleltuivat yöpakkasessa. Ehtivät tuottaa paljon satoa, harmi tietysti että paljon jäi kypsymättäkin. Olisi pitänyt ruuvailla pyörät tähän laatikkoon, niin sen olisi saanut sisään yöksi. Ehkä ensi vuonna kokeilen sitä, jos kasvihuone ei ole vielä pystyssä.


Tuurenpihlaja oli hankinta syysalesta. Se sai paikan pihan takaosasta, aidan vierestä. Toivottavasti pärjää siinä, puolivarjoisessa ja melko kuivassa. Kaunis puu! Sen kaverina on tavallinen pihjala, ja toinen syysostos makeapihlaja 'Granatnaja'.

Daaliat muuttuivat yhdessä yössä kaunottarista mustiksi ruppanoiksi. Eilen nostin juurakot maasta ja vein kellariin suojaan kylmältä. Saavat kuivahtaa pari viikkoa, sitten käärin ne sanomalehtiin. Kellarimme on muutaman asteen turhan lämmin, mutta eiköhän ainakin osa juurakoista selviä.

Pääosa puutarha-ajasta kului kukkasipuleita istuttaen. Paljon tulppaaneja, valkoinen/vpun/violetti sävyjä suurin osa. Lisäksi ukkolaukkoja, lumikelloja, helmililjaa, krookuksia. Paljon sain maahan, mutta homma jatkuu vielä ensi viikolla.

Viherpiiperryksestä hyppäys 1800-luvun lopulle, Lark Risen kylään Oxfordshireen. Vietin hiljattain mukavia iltoja telkun ääressä katsellen DVD:ltä 10 osaa BBC:n sarjaa Lark Rise to Candleford. Kun huomasin seuraavat 10 jaksoa myynnissä Amazonilla, niin klik vain ja nekin saapuivat, vahingossa tuplana. Olisiko sinulla kiinnostusta sarjaan? Laitahan kommenttia, niin täältä voisi lähteä paketti tulemaan :) Kyseessä siis Series 2, 719 minuuttia viihdettä, ja tekstit löytyvät englanniksi helpottamaan seuraamista.

1 kommentti:

  1. Olipa harmi, että tomskut paleltuivat :(

    Mie kyllästyin tomskuihin jo ennen pakkasia ja viskelin varret kompostiin. Joukko pikkutomskuja on etelänikkunalla ompun kera kypsymässä ja niitä saa joka päivä syödä, kun ovat minitomaatteja.

    Kannattaa ottaa edes ne tomaatit talteen vaikka ei jaksaisi koko puskia kasvariin viedäkään.

    Mullakin alkaa tältä vuodelta olla kasvijutut tehtynä. Kukkasipulit istutettuna ja monivuotiset ruukkukukat (mehitähdet &kirjavat maahumalat) laitettuna maahan.

    Jotenkin mukava lopettaa ja rauhoittua :) Toivottavasti sielläkin on samanlaisia fiiliksiä!

    VastaaPoista