12.9.2009

Syyshurmaa


Raikkautta, aurinkoa, lämpöä, sadekuuron ropinaa, kesytetyn nurmikon tuoksua. Ihana syyspäivä! Nurmikko oli täysin villiintynyt, joten hurautin sen lyhyeksi ja viidakosta tuli taas puutarha. Olen kaikkea muuta kuin säntillinen nurmikon kanssa. Se leikataan kun ehditään, ja siinä kasvaa kaikenlaista. Ruohonleikkurimme on silppuavaa mallia, ja yllättävän hyvin silput katoavat maahan. Tänä vuonna kalkitsin nurmikon, lannoitusta se ei ole saanut vuosikausiin, leikkuusilppu tuntuu riittävän.

Kosteampaan paikkaan siirretyt marjapensaat tuntuvat viihtyvän, ovat kasvaneet kovasti. Vanhassa paikkassa sen sijaan on kituvia keltalehtisiä reppanoita. En oikein tiedä mikä tuossa kokeilun ja erehdyksen jälkeen kuivaksi havaitussa paikassa viihtyisi, siihen olisi kuitenkin kiva saada aidan eteen vihreyttä. Kuivuus johtuu siis lähellä maanpintaa olevasta kalliosta. Kivikkokasveja toki, mutta millä saisi korkeutta? Muutama pylväskataja voisi toimia. Marjapensaiden välit ovat vielä nurmikkolla ja hankalia leikata. Haluaisin nurmikon väleistä kokonaan pois, mutta mitä tilalle? Kuorikatetta, maanpeittokasvia? Maahumalaa meillä riittäisi...


Kevään ensimmäiset taimiostokset eli pionit pääsivät viimein maahan. Immaculee, Sarah Bernhardt ja Bowl of Beauty, toivottavasti kotiutuisivat hyvin. Seuralaisiksi tuli valkoista (Galahad, siemenistä) ja tummaa (Black Knight) ritarinkannusta, sekä pari punahattua (Pink Double Delight ja Green). Mahdollisesti reunoille laitan vielä jotain matalaa. Vieressä on daalioita ja tarkoitus on laajentaa aluetta vielä lisää kohti koirien muotoilemaa tuijaa, joka on ollut yksinäisen näköinen.


Pikakompostorin vieressä on nyt jälkikompostointia varten halpa muovinen kannellinen komposti. Käyttöönotto sujui oikein lupaavasti, kunnes huomasin että yksi reunoista ei ole enää kunnolla kiinni. Rakoa on juuri sen verran, että kompostikoiran pitkä ja kapea tassu mahtuu sisään kaapimaan herkullisesti tuoksuvaa kamaa ulos. Ja kompostin ollessa yli puolillaan reunaa on mahdotonsa saada kiinni. On siis taas keksittävä virityksiä. Kompostialue vaatii vielä muutenkin möyhimistä, muokkaamista ja siistimistä.


Kultapallo on loistanut puutarhassa useita viikkoja, nyt se alkaa olla tuulten ja sateiden jäljiltä kuin räjähdyksen jäljiltä. Punahatut kukkivat vaaleanpunaisina ja valkoisina. Vaaleanpunaiset houkuttelevat paljon perhosia, valkoiset eivät yhtään. Kärhöt avaavat kukan toisensa jälkeen, paitsi Nelly Moser, joka tavoittelee mieluummin taivaita. Tornado-tomaatin satoa nautitaan päivittäin.

1 kommentti:

  1. Meiläkin bioruohonleikkuri hoitaa nurmikon lannoituksen ; )
    Kasvivalintaan vaikuttaa mullan paksuus, eli kuinka paljon maata/multaa on kallion päällä. Tavallisille perennoille suositellaan 40-60 cm, pensaille 50-60 cm ja puille 80-100 cm multaa. Ja valitsemasi kasvin on vielä oltava kuivanpaikan kasvi.
    Helpointa hoidon kannalta on laittaa kuorikatetta marjapensaiden väliin. Ei tarvitse kitkeä rikkaruohoja ja voi tallustella huoletta pensaan ympärillä : )

    VastaaPoista