3.5.2009

Lapiointikuumetta

Vappuviikonlopun lämpimät päivät ovat kuluneet pääasiassa ulkona. Terassit ja ulkokalusteet on pesty, kalusteet kaipaisivat vielä hoitoa ja hoivaa. Kevään ensimmäiset orvokit on hankittu, vielä kun ne saisi paperikassista ruukkuun. Kukkapenkeistä kurkistelee pirteitä alkuja. Iloinen olen etenkin viime vuonna itse kasvatetuista taimista, jotka sitkeästi kurkistelevat, vaikka pakkanen niitä alkutalvena kirjaimellisesti vatkasi ylös alas mullassa.

Krookukset, ensimmäiset narsissit ja muutama esikko ovat kukassa. Tulppaanit ovat hyvässä vauhdissa. Nurmikossa on häivähdys vihreyttä, puiden ja pensaiden silmut pullistelevat.

Olen aloittanut terassin ja aidan välisen istutusalueen teon kaivamalla nurmikkoa pois. Työ on käynyt yllättävät sujuvasti, savipitoinen maa on vielä mukavan pehmeää. Suunnitelma on jo melko selkeäni mielessä ja muutama asukkikin tuli hankittua eilen puutarhakauppakierroksella. Alueesta tulee varjon/puolivarjon alue, vihreä ja rehevä. Kukkaloistoa on suunnitteilla kärhöistä, jotka saavat kavuta kahta obeliskia pitkin aurinkoon.

Liian kuivassa kituvan pari vuotta sitten istutetun omenapuun siirto eteni hitusen: ehdin kaivamaan uutta kuoppaa kahden lapiollisen verran, kunnes isompi puutarha-apulaiseni ilmoitti erittäin terävästi, ettei siitä paikasta voi kaivaa. Hetken yritin pomoasenteella puskea vastustuksen läpi, mutta pakko oli perääntyä apulaisen kokonaisvaltaisen harmistuksen vuoksi. Onneksi aika auttaa näihin asioihin ja jo tunnin kuluttua apulainen ilmoitti suurpiirteisesti, että nyt saisi jatkaa hommia. Lapioin hiukan lisää ja homma jatkuu huomenna. Keltakanelin lisäksi ainakin karviainen saa muuttaa. Herukoista en ole varma kannattaako siirtää vai hankkia uusia.

Ei kuvia tällä kertaa, mutta pian otoksia toisenlaisista maisemista.

2 kommenttia:

  1. Lapiointia on harrastettu varmaan aika monessa puutarhassa viikonlopun aikana. Meilläkin ruusupuskat muuttivat, ja herukat aion siirtää myös kunhan maa sulaa niiden aiotulta istutuspaikalta.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa kun elämä voi taas siirtyä ulkosalle. Meillä on vielä aivan liian märkää edes haravointiin, mutta viikonloppuna iloitsin ensimmäisesta kukkivasta krookuksesta. Nyt tuntuu jo ihan oikeasti keväältä :-)

    VastaaPoista