15.2.2012

Siemeniä

Kävin läpi siemenvaraston eräänä iltana, ja valikoin sieltä yhtä ja toista kevään kasvatuksiin. Siemenpussien hypistely on niin kutkuttavaa puuhaa, miten jostain pienestä ja kuivasta voi saada loihdittua tuoksuja, värejä, syötävää. Ensi viikonloppuna aion tehdä ensimmäiset kylvöt, orvokkeja sekä muutamia perennoja ulos kylmäkäsittelyyn. Loput ovat sitten maalis- ja huhtikuun juttuja. Perennoista on tarkoitus kasvattaa sellaisia, joita tarvitaan uudistettavalle etupihalle. Tomaatteja, yrttejä ja muutamia kesäkukkia.

Eilen katsoin jakson tanskalaista Unelmapuutarhat-sarjaa, ja ai kun iski pahana puutarhakuume. Mielettömiä upeita ruusuja, tuoksu tuli melkein ruudun läpi omaan nenään :) Toinen jakso odottaa digiboksissa, taidankin hakea kupin teetä ja käpertyä sohvan nurkkaan.

1 kommentti:

  1. Ihanaa kun taas televisiosta tulee puutarhaohjelmia! Vaikka ne saavat kyllä kaipaamaan kevättä ja kesää entistä enemmän...

    VastaaPoista