2.10.2011

Puuhailua

Upeita syyspäiviä, perjantaina ihan kesäsää. Tänään aamulla asteen plussalla, nurmikko huurteessa. Pian täytyy viedä herkkikset kellariin talvisäilöön. Ajattelin muutaman kesäkukankin laittaa sinne, katsotaan sitten keväällä miten selvisivät. Kellari on pimeä ja hiukan lämpimämpi kuin optimaalinen talvetuspaikka, mutta kun siellä on tilaa, niin antaa mennä vaan.



Kasvihuone on osittain siistitty, vielä on muutamia tomaatinrankoja jäljellä ja sekalaista sälää. Tulppaanisipulit tulivat, ja osa on jo istutettukin. Lasten kanssa lajiteltiin ne, keväällä selviää tekivätkö pikku kätöset yllätuksiä.

Muutamia syyskukkaruukkuja on sekä etuovella, että takapihan terassilla (kuvissa). Sulkahirssit jäivät kesäkukka istutuksista, ja ovatkin aika veikeitä pehmoisine tupsuineen.

Ensi keväänä tulee isompia myllerryksiä, tavoitteena on laittaa etupiha kerralla kuntoon, ammattilaiset apuna. Kunnon portaat, betonikiveys, pyöräkatos, nurmikot ja pöheiköt pois ja istutuksia tilalle. Suunnitelma jo on, talven aikana sitä voi haudutella.

2 kommenttia:

  1. Minäkin ajattelin kokeilla joidenkin kesäkukkien talvetusta autotallissa. Vähän liian lämmin siellä on, mutta katsotaan miten pelargoniat ja laventelit viihtyvät.

    VastaaPoista
  2. Hei kaikki Puutarha Ystävät!
    Olen haaveillut löytäväni listan jossa suomalaiset puutarhablogit löytyisivät kasvuvyöhykkeet mukaan. Siitä olisi hyötyä, etenkin meille haastavammilla vyöhykkeillä eleleville, mutta se olisi myös hauskaa ja opettavaista. Ja ehkäpä samalla vyöhykkeellä olevat puutarhablogistit voisivat innostua järjestäämään tapaamisia keskenään tai osaavat auttaa ja vinkata hyvistä tapahtumista. Tartu haasteeseen, lisää oma puutarhasi listaan oikean kasvuvyöhykkeen alle ja halutessasi laita linkki tälle sivulle omaan blogiisi!

    Linkki PUUTARHABLOGIT VYÖHYKKEITTÄIN LÖYTYY TÄSTÄ: http://karolinanpuutarha.blogspot.com/p/suomalaiset-puutarhat-kasvuvyohykkeen.html

    Mukavia suunnitteluhetkia! Hauska sitten keväällä ja kesälä nähdä millaisia muutoksia tapahtuu =)

    VastaaPoista