31.10.2010

Talveen valmistautumista

Tänä viikonloppuna oli aikaa puuhailla puutarhassa, valmistautua talven tuloon. Ruukut ja istutuslaatikot ulkona ja kasvihuoneessa on tyhjennetty. Yhtä lukuunottamatta, se ei osunut näkökenttään. Ulkokalusteet on kiikutettu varastoon suojaan, lehtiä lakaistu terasseilta ja kivipolulta. Haravoitavaa riittäisi, mutta keväällä sitten jos huvittaa. Puut pihalla ovat lähinnä koivuja, ja niiden pienet lehdet katoavat aika nopeasti. Yhteen kukkapenkkiin piilotettiin lasten toivomuksesta tammenterhoja. Viime syksyn piilotuksista iti tänä vuonna yksi.

Kasvihuone kahtena lokakuisena päivänä


Hujoppikoivut syysasussa (nyt ovat jo paljaita)

Viimeisiä kukkijoita

Salaisen puutarhan syysvärejä
Sisälläkin tapahtuu. Nykyisistä kolmesta perhosorkideastani kaksi tekee kukkavartta! Pelargonit on otettu sisään talvehtimaan, ja muutamista isoista otin pistokkaita. Kokeilua, en tiedä miten näin syksyllä jaksavat lähteä kasvuun. Yhden vien kokeeksi pimeään kellariin talvehtimaan. Persikkapuukin pääsi kellariin, nippa nappa mahtui korkeutensa puolesta. Myös daaliat ovat kellarissa.


5.10.2010

Lokakuinen puutarha

Syksyn kauniita värejä, muutamia kukkijoita. Daaliat olivat upeita. Tein niistä viime viikolla ison kimpun maljakkoon ja juurakot vein jo kellariin. Syynä olivat purkeissa olevat pionien taimet, ne piti saada maahan ja daalioiden paikka kelpasi siihen mainiosti.







Kasvihuonetta on jo vähän siistitty ja tyhjennetty. Vanhan omppupuun hedelmät ovat maukkaan kirpeitä, ja tänä vuonna isoja! Paljoa niitä ei ole, mutta ennätyssato tähän mennessä. Syyshommia riittäisi vaikka kuinka, mutta yksi kerrallaan. Onneksi en ole ostanut kukkasipuleita. Vielä muutama taimi pitäisi saada nimittäin maahan, joten paineita on riittävästi :)







27.8.2010

Sitkeä sissi

Puutarhajätekompostista on kesän ajan puskenut jotain vihreää. Muutama päivä sitten katsoin tarkemmin, ja vihreiden lehtien lisäksi sieltä pilkisti nuppu. Amarylliksen nuppu. Sipuli talteen ja ruukkuun, ja pian saa nauttia valkoisesta ihanuudesta. Helppoa kuin mikä tämä amarylliksen kukittaminen uudelleen :)

Sissi-amaryllis saa pisteet sitkeydestä. Jouluinen istutus oli pitkään talvella sisällä, kun halusin jouluruusun säilyvän hengissä. Siirsin sen kuitenkin melko kylmällä ulos, ja jonkin ajan kuluttua istutin jouluruusun maahan ja nakkasin loput jutut kompostiin. Sipuli oli ihan kompostin reunalla verkon vieressä, ja se oli kasvattanut mehevät juuret sivulle kasan sisään. Aika vähällä kosteudella se on pärjännyt näin kuumana kesänä.

19.8.2010

Haisevia otuksia

Lämpökompostori puksuttaa ja toimii. Jälkikompostointi aiheuttaa harmaita hiuksia. Halvat mustat muovipöntöt eivät pysy kulmistaan kiinni, ainakaan jos ovat täynnä mielenkiintoiselta tuoksuvaa sisältöä. Karvaiset puutarha-apulaiset käyvät kukin vuorollaan tai yhteishyökkäyksenä nuuhkimassa, tökkimässä, kaivamassa, ja tuleehaan sieltä vihdoin mustaa kultaa. Tuoksut leviävät apulaisten mukana olohuoneeseen, ja karvaisten vatsat reagoivat maistiaisiin temppuilemalla. Vinkit tervetulleita koiruuksia kestävistä ratkaisuista...  

Terassit kesäkukat ovat tänä vuonna kokoelma heräteostoksia, omia ja lasten valintoja. Pirteän punainen verbena on ollut mieluinen. Tähtisilmät ovat kestosuosikkejani. Sininen härmesalvia on ihastuttanut, upeat siniset kukat ja sinertävät lehdet.








Tomaatit kypsyvät kasvihuoneessa ja lapsukaiset käyvät päivittäin poimimassa sadon. Nam! Paprikoita ja chilejä on tulossa, mutta ovat vielä täysin vihreitä. Kesäkurpitsa tekee satoa, mutta kuivuu herkästi. Muistiin ensi vuodelle: paremmin kosteutta pidättävä ruukku. Kypsiä pensasmustikoita en ole juuri ehtinyt näkemään, kun pienet kädet ne nappaavat saman tien. Muutaman maistiaisen olen sentään saanut, suussa sulavia.

Päätin olla hankkimatta yhtään kukkasipuleita tänä vuonna. Puutarhapuuhailuaika on muutenkin kortilla. Onneksi puutarha pärjää omillaan hetken, antaa iloa ja ihmetystä ilman jatkuvaa urakointia. Vaarana on villiintyminen, ja silloin tehokkaat täsmäiskut auttavat.

Viime vuonna istutetuista kärhöistä kolme neljästä on kukkinut upeasti. Warzavska Nike ja Comtesse de Bouchaud aloittivat heinäkuussa. Nelly Moser kukkii nyt. Etoile Violette ei kukkinut lainkaan.









Olen jo autuaasti unohtanut mikä kurjenpolvi on mikäkin. Arkistoista löytyy kyllä tarvittaessa. Siementaimiakin on ilmestynyt, yllätyksiä tiedossa. Kasvihuoneen tieltä kaivettiin ylös vanha huonokuntoinen yrttipenkki, joka oli muutamille kasveille väliaikaisena sijoituspaikkana. Kaivuun tuloksena läheltä löytyi monta pikkuista verikurjenpolvea, olivat lähteneet kasvuun juurakon paloista. Ne pääsivät kasvihuoneen ja aidan väliin, uskoisin pärjäävän kuivassa ja helteisessä paikassa. Seuraksi tuli komeakärsämöä, tädykettä, ja idänunikoita. Suunnitelmassa vielä lisätä kolme pylväskatajaa tuomaan ympärivuotista vihreyttä, korkeutta, ja näkösuojaa.

13.7.2010

Leppoisaa kitkentää

Hellesäätä, ihanaa mahtavaa lämpöä päivästä toiseen. Kaatosade torstai-iltana teki hyvää, suuri vesimäärä katosi nopeasti. Kasvihuoneessa on asukkeja: tomaatteja, yrttejä, paprikaa, kesäkurpitsa ja pelargoneja. Lisäksi persikkapuu, jonka koitan talvettaa kellarissa. Lämmintä piisaa, ehkä liiankin. Ovet ja luukut ovat päivisin auki. Lämpömittaria ei vielä ole.

Puutarhatyöt ovat pääasiassa olleet leppoisaa kitkentää. Kärhöjen välissä oli kummallisen näköisiä rikkoja, ja nappasin ne ylös. Niiden tuoksu ihmetytti, kunnes tajusin - tomaatteja! Sitten tulikin mieleen, että olin viime syksynä tomaattien istutuslaatikosta tyhjentänyt ylimääräistä multaa kärhöjen juurelle. En raaskinut kaikkia yritteliäitä taimia poistaa, joten pari vahvinta pääsi kasvihuoneeseen. Voi olla, ettei niistä ehdi tulemaan satoa, mutta kokeiluahan moni muukin asia on.

Kärhöistä ensimmäisenä on ehtinyt kukkaan Warszawska Nike. Mahtava syvän violetti väri. Samaisessa penkissä pikkusyreeni ei selvinnyt eteenpäin elämässään. Keväällä silmut pullistelivat, mutta sitten kuivuivat. Muuten talvituhoja tuli tosi vähän, vaikka superpakkaset koettiin. Paksu lumipeite suojasi. Laventeli 'Hidcote' ilahduttaa kolmatta kesää! Oikea Hidcote on yhä näkemättä.

4.7.2010

Kasvihuone

Kesäkuu mennä hurahti ilman blogipäivityksiä. Mieluummin ihan pihalla kuin läppärin ääressä. Kasvihuonepaketti saapui kuun alussa, mutta joutui odottamaan ammattilaisia pari viikkoa. Juhannusviikolla unelmani pystytettiin kahdessa päivässä. Värivalinta osui nappiin, viininpunainen sopii hienosti yhteen niin talon kuin takana olevan valkoisen aidan kanssa. Paikkakin tuntuu oikealta. Aiemmin kuiva ja unohtunut alue on nyt hyvin käytössä. Sekä aita että naapurin puolella olevat pensaat ja puut antavat näkösuojaa. Kasvihuoneen ja aidan väliin jää metrin levyinen istutusalue, johon suunnitelma ja suurin osa kasveista on valmiina. Aamupäivällä kasvihuone on varjossa, vähitellen valo lisääntyy ja koko loppupäivän paistaa. Lämpömittari vielä puuttuu, joten en osaa sanoa mikä on sisälämpötila näin helteillä, kun ovet ja luukut ovat auki. Katselen ja kokeilen nyt ilman varjostusta tämän kesän.

Tässä kuvia uunituoreesta unelmasta.











23.5.2010

Kukkaloistoa

Tulppaanit

Hassu pieni höyhenpensas

Imikät

Kirjopikarililja

Esikoita

Tiarella

Omenapuu

Siperianhernepensas

Sirotuomipihlaja

Pilvikirsikka

Isotuomipihlaja

Alppiruusu Elviira, ensimmäistä kertaa!!! (istutettu 2005)

Tuomi

Voikukka

Iloa ja väriä joka puolella!

Kaikki neljä viime syksynä istutettua kärhöä puskevat maasta. Perennat ovat hyvässä kasvussa. Vuokkopionissa on nuppu, ihan ensimmäinen sellainen! Syksyllä istutetuissa pioneissa ei näy nuppuja. Nurmikko kaipaisi ensimmäistä parturointia, mutta sateinen sää tänään siirsi leikkuuta. Ostin ensimmäiset kesäkukat, muutaman vanhan suosikin ja uutena tuttavuudena kirkkaanpunaista verbenaa. Valikoimat olivat aika suppeat, taidan käydä vielä jossain muualla, ja sitten sommitella istutukset ruukkuihin.

18.5.2010

Daaliat

Daalioiden esikasvatus on ollut listalla, mutta jäänyt ja siirtynyt. Päätin ottaa riskin ja istutin kaikki juurakot suoraan maahan. Nyt on vielä useita lämpimiä päiviä, ja jos halla uhkaa, suojaan sitten harsolla.

Hankin muutamia uusia juurakoita ja maahan pääsi myös pari kellarissa talvehtunutta, jotka näyttivät olevan hengissä. Osa oli päässyt kuivumaan.

Värisävyt ovat taas vaaleanpunaista, valkoista ja fuksiaa. Mieli tekisi laittaa jonnekin kunnon tulitus keltaista,  oranssia ja punaista. Ehkä jonnekin mahduisi "hot border", jossa daaliat olisivat tärkeässä osassa?

14.5.2010

Postineidin tarinat Pionille

Pioni - olit ainoa määräaikana arvontaan osallistunut, joten Lark Rise to Candleford, series 2, on sinun :)

Tiedoksi muille sarjasta kiinnostuneille, series 3 DVD-kokoelma on tullut juuri markkinoille. Tilasin omani Amazonilta.

12.5.2010

Pohjatöitä


Lämpö tuli tänään, uskomaton suloinen lämpö! Juuri sopivasti pitkän viikonlopun kynnyksellä.

Puutarhassa on tapahtunut paljon. Kasvihuoneen pohjatyöt alkoivat viime viikolla ja nyt on viimeistelyä vaille valmista. En uskalla edes arvioida kuinka monta kottikärryllistä työporukka kuljetti, kaikki tehtiin käsin. Savista maata kaivettiin noin 40cm ja pohjalle laitettiin routalevyt. Yllätyksenä tuli iso kivi, joka oli liian suuri poistettavaksi. Se määräsi tason kivetykselle. Mietin myös kiven jättämistä osaksi lattiaa, mutta olisi tullut juuri ovien eteen.

Suuren paketin pitäisi saapua vielä tässä kuussa ja pystytys kesäkuun puolella. Kuva on aika epäselvä, mutta yhdelle sivulle tehtiin matala tukimuuri. Kivenä punainen betonikivi parketiladonnalla, hiekka päällä vääristää väriä kuvassa. Alue kokonaisuudessaan 27m2, josta kasvihuoneen pohja 13m2. Kolmelle sivulle tuli puolen metrin reunat ulkopuolelle, ja ovisivulle puolentoista metrin levyinen alue. Aidan ja kasvihuoneen väliin olen miettinyt pylväskatajaa, kuiva ja kapea paikka. Niistä tulisi hiukan näkösuojaakin, kun aita on tuossa kohdassa 120cm. Tuleeko muita ideoita mieleen?



Pieniä kauniita kukassa, paljon muita puskemassa aurinkoon. Hujoppikoivuissa hento viherrys, muutama lämmin päivä ja ne ovat täydessä vauhdissa.

Lapsoset nauttivat yhtäkkiä tulleesta kesästä. Maistuu kaksin verroin makeammalta, kun takana on muutama sairastelupäivä.